Dewistä olen varovasti haaveillut jälkikasvua siitä asti kun sen liinoihin ensimmäisen kerran laitoin. Jo tuolloin laitoin sen keulapaikalle ja siellä se on näihin päiviin asti omassa valjakossani juossutkin.
Ensimmäiset kisansa Dewi juoksi syksyllä 2023 pyöräkoirana vierasvaljakossa Alma Off Snowssa. Tuolta reissulta ei käteen jäänyt kuin kiva viikonloppu hyvässä seurassa, arvokasta kisakokemusta, ja REK0 tiimin sisäisten muiden ongelmien takia. Dewin suoriutuminen vierasvaljakossa oli kuitenkin kiitettävää, kaikki valjakon koirat olivat sille ennestään vieraita. Koko viikonlopun ajan se oli täysin oma itsensä, söi ja joi hyvin, oli maltillisesti reissuketjussa ja nukkui autossa. Dewin silmät on tutkittu -23 sekä se on luustokuvattu -24 varsin mukavin tuloksin. Dewistä voit lukea lisää sen omalta sivulta. Isänsä puolelta Dewistä löytyy amerikkalaisia ja kanadalaisia keskipitkän ja pitkänmatkan käyttökoiria. Emän puolelta löytyy myös klassisempaa pohjoismaista sukulinjaa. Dewi on linjattu kahteen upeaan koiraan, Blizzard Run Sibersong Kadeen ja Northwapiti's Lincoln at Kelimiin. Vuoden ajan selailin säännöllisen epäsäännöllisesti urosten sukutauluja ja millaisen pentueen siitä haluaisin. Dewin SHPN1-kantajuuden vuoksi etsin ensisijaisesti koiraa, jonka suvussa tätä samaan riskiä ei tiettävästi esiintyisi ja suuntasin katseeni kotimaisiin uroksiin. Otin apukädekseni jälleen kerran tätini ja kyselin hänen mielipidettään itseäni kiinnostavista sukutauluista. |
Pitkän pohdinnan ja valehtelematta satojen sukutaulujen selailujen jälkeen Riitta näytti vihreää valoa ehdottamalleni yhdistelmälle ja päädyin kysymään Krista Kanervalta (kennel Winter Wind's) lisätietoja kahdesta veljeksestä. Krista kertoi avoimesti pojista ja rehellisesti myös kertoi miksi itse käyttäisi ensisijaisesti toista näistä. Yhteistuumin Kristan ja Riitan kanssa päädyimme Winter Wind's Plutoon.
Plutolla on kuusi REK1 -tulosta keskipitkänmatkan kisoista ja se toimii safarikoirana Kuusamo Husky Fun -safarilla. Valjakossa se juoksee pääasiassa tiimissä, mutta on safareilla juossut myös johtajana. Näyttelyistä Plutolle on haettu kolmesti ERI, joista kaksi erikoisnäyttelystä.
Kristan kertomana Pluto on kisoissa luottokoira, joka ei koskaan ole väsähtänyt. Se on aina erinomainen syömään ja juomaan, söisi kavereidenkin ruoat. Yleisolemukseltaan Pluto tyyni ja rauhallinen, eikä koskaan levoton tai kiihkeä missään tilanteessa. Se on kovaluonteinen ja omanarvon tuntoinen.
Sukulinjoiltaan Pluto edustaa hyvin vahvasti Suomea ja Pohjoismaita.
Pluton emä Trip on juossut 2018 MM-kisoissa Ruotsissa 2. sijalle keskipitkällämatkalla. Isä Ronin on juossut kisajohtajana valjakossa, joka koostui pääasiassa alaskanhuskyista.
Vanhempien perusteella odottaisin pentujen olevan järkeviä, rauhallisia, valjakossa toimivia ja omanarvontuntoisia koiria.
Tuleville pennuille etsimme sitoutuneita ja aktiivisia koteja, joissa ymmärretään siperianhuskyn tarpeet. Toivomme, että pennuista kiinnostuneet tarjoavat koiralle mahdollisuuden liikkua ja käyttää luontaista työskentelyviettiään esimerkiksi valjakkoharrastuksen, muun aktiiviliikunnan (canicross, bikejoring...) kautta.
Koska yhdistelmästä odotetaan luonteeltaan helppoja, yhteistyökykyisiä ja tasapainoisia koiria, ne saattavat sopia hyvin myös ensikertalaisille, jotka ovat perehtyneet rodun erityispiirteisiin ja sitoutuneet pitkäjänteiseen yhteiseen tekemiseen. Tärkeintä on, että pennulle tarjotaan rakastava, huolehtiva ja koiralähtöinen ympäristö, jossa se saa kasvaa täyteen potentiaaliinsa.
Pluto on geenitestattu SHPN1 ja SPS1 varalta negatiiviseksi 3/24, Dewin ollessa SHPN1-kantaja pennuista tulee joko kantajia tai negatiivisia. Koko pentue geenitestataan ennen luovutusta.

Yhdistelmän linkit