Rodusta lyhyesti
Tarkkaa tietoa rodun alkuperästä ei ole. Yleisesti uskotaan, että vesispanielit kehittyivät alkuperältään persialaisista koirista, jotka tulivat Irlantiin Espanjan kautta. Ensimmäinen irlantilainen viittaus vesilintuja hakeviin vesikoiriin on 1600-luvulta, siis jo ennen kuin haulikko keksittiin.
Irlannissa kerrotaan alunperin olleen kolme vesispanielityyppiä; pohjoinen, eteläinen ja tweed. Pohjoinen muunnos oli lyhyempikorvainen ja sen turkki oli kirjava ja laineikas. Eteläisen tyypin turkki taasen oli kiharampi ja väriltään maksanruskea. Nykyinen rotutyyppi tunnetaan 1830-luvulta.
1940-luvulta eteenpäin kennelnimet Annagh, Brittas, Shotwick ja Seedhill yhdistettiin laadukkaiden irlanninvesispanielien kasvatustyöhön. Näiden kenneleiden koiria löytyy kaikkien nykyisten vespojen sukutauluista.
Irlanninvesispanielin kanssa pystyy halutessaan harrastamaan monipuolisesti. Se soveltuu hyvin lähes kaikkeen metsästykseen: se ajaa riistan liikkeelle ja saattaa jopa seisoa sille, se myös noutaa halukkaasti vaikeassakin maastossa ja vedessä. Metsästyksessä se onkin useimmiten käytetty (vedestä)noutavana lintukoirana. Koiran koko ja luontainen taipumus mennä veteen auttaa myös esim. vesipelatusharrastuksen aloittamisessa. Omiaan sille on erilaiset harrastukset, missä se pääsee käyttämään nenäänsä, kuten jäljestys tai raunio. Tokokentille haaveilevan kannattaa ehkä kuitenkin miettiä myös muita rotuja, irlanninvesispanieli on todella älykäs ja nopea oppimaan (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta koska koira ajattelee omilla aivoillaan, millintarkat liikkeet saattavat käydä sille tylsiksi ja karvalankamatosta kuoriutuu nopeasti paikan pelle, joka vetää koko homman sirkukseksi. Rallytokossa ja agilityssa vespoja kuitenkin toisinaan tapaa ja nämä harrastusmuodot usein sopivatkin rodulle.
Ylläkin mainittu pelle-viittaus pohjaa siihen, että irlanninvesispanielin sanotaan olevan koiramaailman klovni. Parhaimmillaan koira onkin iloinen ja ulospäinsuuntautunut, rakastaa esiintymistä ja huomion keskipisteenä olemista. Rotu ei kuitenkaan ole spanieli-nimestään huolimatta tyypillinen spanieli luonteensakaan puolesta, vaan vespa on enemmän oman perheen koira ja se on erittäin valpas ja tarkkaileva ympäristössään tapahtuvien asioiden suhteen. Rotu on älykäs, kekseliäs ja sitkeä, ja ne voivat olla varautuneita vieraita kohtaan. Varautuneisuutta ei kuitenkaan pidä sotkea arkuuteen, vaan rotutyypillisesti koira kohtelee vierasta ihmistä kuin ilmaa.
Vaikka irlanninvesispanieli saattaa pentuaikana saavuttaa lopullisen korkeutensa melko nopeasti, se kehittyy muilta osin fyysisesti ja psyykkisesti hitaasti, ollen "valmis" vasta noin kolmen vuoden iässä. On tärkeää, että varsinkin ensimmäisen vuoden aikana, koira saa paljon säännöllistä sosiaalistumista niin vieraiden ihmisten kuin koirienkin kohdalla.
Irlanninvesispanieli on turkkirotu, joten varsinkin jos turkin haluaa pitää ns. näyttelypituudessa turkinhoitoon kannattaa suhtautua tietyllä vakavuudella. Turhan vakavasti sitä ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä vespa ei missään nimessä ole prinsessa, vaan yleensä rakastaa mutaojissa rymyämistä ja lenkkeilee mielellään säässä kuin säässä, suosien erityisesti ns. koiranilmoja.
Rotu on harvinainen ympäri maailman ja on myös listattu Brittein saarilla vaarantuneiden rotujen joukkoon. Haasteensa jalostukselle tuo rodun harvinaisuus ja sitä kautta pieni geenipooli. Terveyden puolesta taas esim. lonkkaviat ja kasvainsairaudet. Irlanninvesispanieli on spanieliroduista suurin, urosten ollessa 53-59 cm ja narttujen 51-56 cm.
Tarkkaa tietoa rodun alkuperästä ei ole. Yleisesti uskotaan, että vesispanielit kehittyivät alkuperältään persialaisista koirista, jotka tulivat Irlantiin Espanjan kautta. Ensimmäinen irlantilainen viittaus vesilintuja hakeviin vesikoiriin on 1600-luvulta, siis jo ennen kuin haulikko keksittiin.
Irlannissa kerrotaan alunperin olleen kolme vesispanielityyppiä; pohjoinen, eteläinen ja tweed. Pohjoinen muunnos oli lyhyempikorvainen ja sen turkki oli kirjava ja laineikas. Eteläisen tyypin turkki taasen oli kiharampi ja väriltään maksanruskea. Nykyinen rotutyyppi tunnetaan 1830-luvulta.
1940-luvulta eteenpäin kennelnimet Annagh, Brittas, Shotwick ja Seedhill yhdistettiin laadukkaiden irlanninvesispanielien kasvatustyöhön. Näiden kenneleiden koiria löytyy kaikkien nykyisten vespojen sukutauluista.
Irlanninvesispanielin kanssa pystyy halutessaan harrastamaan monipuolisesti. Se soveltuu hyvin lähes kaikkeen metsästykseen: se ajaa riistan liikkeelle ja saattaa jopa seisoa sille, se myös noutaa halukkaasti vaikeassakin maastossa ja vedessä. Metsästyksessä se onkin useimmiten käytetty (vedestä)noutavana lintukoirana. Koiran koko ja luontainen taipumus mennä veteen auttaa myös esim. vesipelatusharrastuksen aloittamisessa. Omiaan sille on erilaiset harrastukset, missä se pääsee käyttämään nenäänsä, kuten jäljestys tai raunio. Tokokentille haaveilevan kannattaa ehkä kuitenkin miettiä myös muita rotuja, irlanninvesispanieli on todella älykäs ja nopea oppimaan (niin hyvässä kuin pahassakin), mutta koska koira ajattelee omilla aivoillaan, millintarkat liikkeet saattavat käydä sille tylsiksi ja karvalankamatosta kuoriutuu nopeasti paikan pelle, joka vetää koko homman sirkukseksi. Rallytokossa ja agilityssa vespoja kuitenkin toisinaan tapaa ja nämä harrastusmuodot usein sopivatkin rodulle.
Ylläkin mainittu pelle-viittaus pohjaa siihen, että irlanninvesispanielin sanotaan olevan koiramaailman klovni. Parhaimmillaan koira onkin iloinen ja ulospäinsuuntautunut, rakastaa esiintymistä ja huomion keskipisteenä olemista. Rotu ei kuitenkaan ole spanieli-nimestään huolimatta tyypillinen spanieli luonteensakaan puolesta, vaan vespa on enemmän oman perheen koira ja se on erittäin valpas ja tarkkaileva ympäristössään tapahtuvien asioiden suhteen. Rotu on älykäs, kekseliäs ja sitkeä, ja ne voivat olla varautuneita vieraita kohtaan. Varautuneisuutta ei kuitenkaan pidä sotkea arkuuteen, vaan rotutyypillisesti koira kohtelee vierasta ihmistä kuin ilmaa.
Vaikka irlanninvesispanieli saattaa pentuaikana saavuttaa lopullisen korkeutensa melko nopeasti, se kehittyy muilta osin fyysisesti ja psyykkisesti hitaasti, ollen "valmis" vasta noin kolmen vuoden iässä. On tärkeää, että varsinkin ensimmäisen vuoden aikana, koira saa paljon säännöllistä sosiaalistumista niin vieraiden ihmisten kuin koirienkin kohdalla.
Irlanninvesispanieli on turkkirotu, joten varsinkin jos turkin haluaa pitää ns. näyttelypituudessa turkinhoitoon kannattaa suhtautua tietyllä vakavuudella. Turhan vakavasti sitä ei kuitenkaan kannata ottaa, sillä vespa ei missään nimessä ole prinsessa, vaan yleensä rakastaa mutaojissa rymyämistä ja lenkkeilee mielellään säässä kuin säässä, suosien erityisesti ns. koiranilmoja.
Rotu on harvinainen ympäri maailman ja on myös listattu Brittein saarilla vaarantuneiden rotujen joukkoon. Haasteensa jalostukselle tuo rodun harvinaisuus ja sitä kautta pieni geenipooli. Terveyden puolesta taas esim. lonkkaviat ja kasvainsairaudet. Irlanninvesispanieli on spanieliroduista suurin, urosten ollessa 53-59 cm ja narttujen 51-56 cm.
