Dreeveri – matalan profiilin jäljestäjä
Dreeveri on pieni suuri metsästyskoira: lyhytjalkainen, mutta pitkämielinen, rauhallinen ajossa ja sinnikkään väsymätön maastossa. Se on tinkimätön jäljestäjä, jänisten henkilökohtainen personal trainer ja ajokoirien matalalinjainen mestari. Dreeverissä yhdistyvät vanhan koulukunnan käyttöominaisuudet ja nykyajan metsästyskulttuurin vaatimukset. Sitä ei ole kehitetty sohvakoristeeksi tai näyttelykehien kiiltokuvaksi, vaan erinomaiseksi, kompaktiksi ajavaksi koiraksi, joka pärjää niin eteläisen Fennoskandian pirstaleisissa metsämaissa kuin pohjoisen upottavissa hangissa. Määrätietoinen ja ilmeikäs dreeveri ei ole koskaan ilmoittanut haluavansa pelkästään sohvaperunaksi, eikä sellaista roolia sille tulisi tarjotakaan. Dreeveri on metsästyskoira, piste.
Alkuperä ja historia
Keski-Euroopassa kehitettiin 1800-luvulla mäyräkoiran ja paikallisten ajokoirien avulla pienajokoira, dachsbracke. Tavoitteena pidettiin 36-40 cm säkäkorkeutta, pitkää ja vahvaa runkoa sekä vahvoja raajoja, joiden katsottiin olevan eduksi kestävässä ajotyöskentelyssä Saksan, Sveitsin ja Itävallan ylängöillä. Koirat metsästivät suurissa ajueissa, jotka koostuivat jopa useista kymmenistä yksilöstä.
Tanskassa koiranjalostaja Frandsen kehitti strellufinajokoiran risteyttämällä dachsbracken sveitsiläisten pienajokoirien kanssa. Ruotsalaiset toivat strellufinajokoiraa maahan ja risteyttivät sen Ruotsissa olevien dachsbracken-koirien kanssa.
Nykyisen dreeverin kehittäjänä pidetty Nils Herman Ygberg aloitti rodun jalostuksen 1930-luvulla. 1930-luvun lopulla dachsbracke saavutti suuren suosion, ja rekisteröintimäärä kasvoi nopeasti ja tasaisesti. Vuonna 1944 perustettiin Svenska Dachsbrackenklubben, joka aloitti konkreettisen jalostusohjelman. Sen avulla rotu sai selkeän suunnan: ainoastaan käyttökoirilla teetettiin pentuja.
Koska "dachsbracke" ei oikein soljunut ruotsalaisessa suussa, Svenska Dachsbrackenklubben järjesti nimikilpailun, jonka voitti yksinkertainen ja iskevä "drever". Rotu sai virallisen aseman vuonna 1953.
Käyttö- ja harrastuskoirana
Dreeverin sielu elää metsässä. Sen työtapa on rauhallinen ja määrätietoinen, ja se pitää ajettavan usein pienellä alueella. Tämä tekee siitä erityisen sopivan nykymetsästyksen tarpeisiin, joissa metsästysalueet ovat usein pieniä ja hajanaisia. Dreeveriä käytetään yleisimmin jäniksen metsästykseen, mutta se on osoittanut erinomaisuutensa myös sorkkaeläinten ajossa, kettujahdissa ja jopa supikoiran metsästyksessä. Sorkkaeläinten ajattaminen dreeverin korkuisilla koirilla tuli sallituksi mannersuomessa vuonna 2019 ja dreeveri onkin kasvattanut tasaisesti suosiotaan sorkkajahdissa. Hyväkuntoinen koira jaksaa tehdä pitkänkin päivän, se ei pelkää maastomuotoja, ja pitää silti ajettavat rauhallisella ajotyylillään sopivasti kontrollissa. Dreeveri on loistava valinta niin yksin metsästävälle henkilölle kuin seurueellekin. Dreeveri on Ruotsin suosituin jäljestävä rotu, eikä ihme. Se on työkoira, joka ansaitsee metsästyksen kautta elämänsisältönsä, ja näin sen tulisi jatkossakin olla.
Luonne ja käyttäytyminen
Dreeveri on ystävällinen, tasapainoinen ja seurallinen. Se on kotona rauhallinen ja huomaamaton, mutta metsässä täynnä energiaa ja päämäärätietoisuutta. Se osaa "jakautua kahdeksi": yksi puoli on älykäs, tarkka ja sinnikkään työorientoitunut, toinen puoli lempeä, mukavuudenhaluinen perhekoira, joka nauttii metsästyskauden ulkopuolella läheisyydestä ja pehmeästä pedistä. Dreeveri kiintyy perheeseensä syvästi, ja tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja perheen muiden koirien kanssa. Se on sisätiloissa usein melko hiljainen ja huomaamaton.
Rotumääritelmä vaatii koiralta tarkkaavaisuutta ja tasapainoisuutta, ei aggressiota, hermostuneisuutta tai arkuutta. Hyvä dreeveri on kuin vanha metsästäjä: rauhallinen, sinnikäs ja hetkessä läsnä. Koiran olemus kauttaaltaan usein henkiikin vanhan metsästäjäukon tai -eukon olemusta. Hieman vakavanaamainen, mutta älä anna sen hämätä. Kuoren alta löytyy aivan uskomattomalla huumorintajulla varustettu persoona, jonka välillä unohtaa jopa olevan koira, ei henkilö.
Terveys ja jalostus
Dreeveri on ns. kondrodystrofinen rotu. Tämä voi tuoda mukanaan jalkojen asentoihin liittyviä jalostushaasteita: rodussa esiintyy ns. barokkijalkoja, mutta tilanne on parantunut viime vuosina, kiitos vastuullisen kasvatustyön. Rakenne vaatii erityistä huomiota jalostuksessa, jotta vältetään ylikorostunut matalaraajaisuus tai liian raskas runko, jotka voisivat altistaa liikuntaelimistön vaivoille.
Luonne ja käyttöominaisuudet ovat dreeverin jalostuksen ytimessä. Hyvän dreeverin tulee olla jälkitarkka, sopivalla tavalla äänekäs, riittävän itsenäinen, mutta kuitenkin hallittavissa. Ulkomuoto on sivutuote, ei jalostuksen ensisijainen tavoite.
Rodussa esiintyy keuhkopöhöä (keuhkoödeemaa), joka on otettu rodun JTO:ssakin huomioon. Sairasta koiraa ei tule käyttää jalostukseen, eikä suositella sellaisten koirien jalostuskäyttöä, jonka pentuesisar tai jälkeläinen on sairastunut ödeemaan.
Rodun jalostuspohja Suomessa ja pohjoismaissa on kohtuullisen laaja, mutta jatkuva geenipohjan vaaliminen ja käyttöominaisuuksien ylläpito vaativat rotuyhteisöltä yhteistyötä, tietoa ja pitkäjänteisyyttä. Dreeveri on käyttökoira ja sen tulevaisuuskin nojaa metsästyskäyttöön.
Dreeveri on pieni suuri metsästyskoira: lyhytjalkainen, mutta pitkämielinen, rauhallinen ajossa ja sinnikkään väsymätön maastossa. Se on tinkimätön jäljestäjä, jänisten henkilökohtainen personal trainer ja ajokoirien matalalinjainen mestari. Dreeverissä yhdistyvät vanhan koulukunnan käyttöominaisuudet ja nykyajan metsästyskulttuurin vaatimukset. Sitä ei ole kehitetty sohvakoristeeksi tai näyttelykehien kiiltokuvaksi, vaan erinomaiseksi, kompaktiksi ajavaksi koiraksi, joka pärjää niin eteläisen Fennoskandian pirstaleisissa metsämaissa kuin pohjoisen upottavissa hangissa. Määrätietoinen ja ilmeikäs dreeveri ei ole koskaan ilmoittanut haluavansa pelkästään sohvaperunaksi, eikä sellaista roolia sille tulisi tarjotakaan. Dreeveri on metsästyskoira, piste.
Alkuperä ja historia
Keski-Euroopassa kehitettiin 1800-luvulla mäyräkoiran ja paikallisten ajokoirien avulla pienajokoira, dachsbracke. Tavoitteena pidettiin 36-40 cm säkäkorkeutta, pitkää ja vahvaa runkoa sekä vahvoja raajoja, joiden katsottiin olevan eduksi kestävässä ajotyöskentelyssä Saksan, Sveitsin ja Itävallan ylängöillä. Koirat metsästivät suurissa ajueissa, jotka koostuivat jopa useista kymmenistä yksilöstä.
Tanskassa koiranjalostaja Frandsen kehitti strellufinajokoiran risteyttämällä dachsbracken sveitsiläisten pienajokoirien kanssa. Ruotsalaiset toivat strellufinajokoiraa maahan ja risteyttivät sen Ruotsissa olevien dachsbracken-koirien kanssa.
Nykyisen dreeverin kehittäjänä pidetty Nils Herman Ygberg aloitti rodun jalostuksen 1930-luvulla. 1930-luvun lopulla dachsbracke saavutti suuren suosion, ja rekisteröintimäärä kasvoi nopeasti ja tasaisesti. Vuonna 1944 perustettiin Svenska Dachsbrackenklubben, joka aloitti konkreettisen jalostusohjelman. Sen avulla rotu sai selkeän suunnan: ainoastaan käyttökoirilla teetettiin pentuja.
Koska "dachsbracke" ei oikein soljunut ruotsalaisessa suussa, Svenska Dachsbrackenklubben järjesti nimikilpailun, jonka voitti yksinkertainen ja iskevä "drever". Rotu sai virallisen aseman vuonna 1953.
Käyttö- ja harrastuskoirana
Dreeverin sielu elää metsässä. Sen työtapa on rauhallinen ja määrätietoinen, ja se pitää ajettavan usein pienellä alueella. Tämä tekee siitä erityisen sopivan nykymetsästyksen tarpeisiin, joissa metsästysalueet ovat usein pieniä ja hajanaisia. Dreeveriä käytetään yleisimmin jäniksen metsästykseen, mutta se on osoittanut erinomaisuutensa myös sorkkaeläinten ajossa, kettujahdissa ja jopa supikoiran metsästyksessä. Sorkkaeläinten ajattaminen dreeverin korkuisilla koirilla tuli sallituksi mannersuomessa vuonna 2019 ja dreeveri onkin kasvattanut tasaisesti suosiotaan sorkkajahdissa. Hyväkuntoinen koira jaksaa tehdä pitkänkin päivän, se ei pelkää maastomuotoja, ja pitää silti ajettavat rauhallisella ajotyylillään sopivasti kontrollissa. Dreeveri on loistava valinta niin yksin metsästävälle henkilölle kuin seurueellekin. Dreeveri on Ruotsin suosituin jäljestävä rotu, eikä ihme. Se on työkoira, joka ansaitsee metsästyksen kautta elämänsisältönsä, ja näin sen tulisi jatkossakin olla.
Luonne ja käyttäytyminen
Dreeveri on ystävällinen, tasapainoinen ja seurallinen. Se on kotona rauhallinen ja huomaamaton, mutta metsässä täynnä energiaa ja päämäärätietoisuutta. Se osaa "jakautua kahdeksi": yksi puoli on älykäs, tarkka ja sinnikkään työorientoitunut, toinen puoli lempeä, mukavuudenhaluinen perhekoira, joka nauttii metsästyskauden ulkopuolella läheisyydestä ja pehmeästä pedistä. Dreeveri kiintyy perheeseensä syvästi, ja tulee yleensä hyvin toimeen lasten ja perheen muiden koirien kanssa. Se on sisätiloissa usein melko hiljainen ja huomaamaton.
Rotumääritelmä vaatii koiralta tarkkaavaisuutta ja tasapainoisuutta, ei aggressiota, hermostuneisuutta tai arkuutta. Hyvä dreeveri on kuin vanha metsästäjä: rauhallinen, sinnikäs ja hetkessä läsnä. Koiran olemus kauttaaltaan usein henkiikin vanhan metsästäjäukon tai -eukon olemusta. Hieman vakavanaamainen, mutta älä anna sen hämätä. Kuoren alta löytyy aivan uskomattomalla huumorintajulla varustettu persoona, jonka välillä unohtaa jopa olevan koira, ei henkilö.
Terveys ja jalostus
Dreeveri on ns. kondrodystrofinen rotu. Tämä voi tuoda mukanaan jalkojen asentoihin liittyviä jalostushaasteita: rodussa esiintyy ns. barokkijalkoja, mutta tilanne on parantunut viime vuosina, kiitos vastuullisen kasvatustyön. Rakenne vaatii erityistä huomiota jalostuksessa, jotta vältetään ylikorostunut matalaraajaisuus tai liian raskas runko, jotka voisivat altistaa liikuntaelimistön vaivoille.
Luonne ja käyttöominaisuudet ovat dreeverin jalostuksen ytimessä. Hyvän dreeverin tulee olla jälkitarkka, sopivalla tavalla äänekäs, riittävän itsenäinen, mutta kuitenkin hallittavissa. Ulkomuoto on sivutuote, ei jalostuksen ensisijainen tavoite.
Rodussa esiintyy keuhkopöhöä (keuhkoödeemaa), joka on otettu rodun JTO:ssakin huomioon. Sairasta koiraa ei tule käyttää jalostukseen, eikä suositella sellaisten koirien jalostuskäyttöä, jonka pentuesisar tai jälkeläinen on sairastunut ödeemaan.
Rodun jalostuspohja Suomessa ja pohjoismaissa on kohtuullisen laaja, mutta jatkuva geenipohjan vaaliminen ja käyttöominaisuuksien ylläpito vaativat rotuyhteisöltä yhteistyötä, tietoa ja pitkäjänteisyyttä. Dreeveri on käyttökoira ja sen tulevaisuuskin nojaa metsästyskäyttöön.
