Siperianhusky on yleisesti hyvinkin terveen rodun maineessa.
Vaikka siperianhuskylla ei toistaiseksi ole omaa Pevisaa (perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma) tutkimme omat jalostukseen käytettävät koiramme. Siperianhuskylla on vain yksi rotumääritelmä, enkä yleisesti pidä siitä, että se on rotuna niin voimakkaasti jakautunut eri linjoihin. Pyrin vaalimaan terveyttä ja geneettistä monimuotoisuutta. Valitsemissani yhdistelmissä pyrin rotutyypin kultaiseen keskitiehen suosimatta kumpaakaan ääripäätä. En kasvata rotua turkin- tai silmien värin perusteella. Ihanteeni on rodunomainen arktinen, vahvatassuinen rekikoira - siperianhusky, ilman etuliitteitä. |
Kotiimme jäävät pennut geenitestataan monimuotoisuuden sekä niiden piilevien vikojen puolesta, mitä geenitesteillä nykyisellään kyetään (siperianhuskylla tällä hetkellä vain PRA), ns. riskisukuja edustavat koirat testataan myös SHPN1 (rodussa esiintyvän polyneuropatian) varalta.
Toivon, että uusilla kodeilla on kiinnostusta kasvattimme terveystarkastuksiin, suosittelen viemään kasvattimme vähintään silmätarkastukseen (peilaus ja gonioskopia). Vaikka kiinnostus terveystutkimuksiin on selvästi noussut, siperianhuskyja tutkitaan verrattaen vähän. Mitä enemmän tutkittuja koiria, sitä enemmän dataa ja sitä paremmin ymmärretään, missä rodun terveyden kanssa oikeasti mennään. Tämä auttaa sekä meitä kasvattajia että koko rotua tulevaisuudessa.
Minulle tärkeintä jalostuksessa on luonne. Siperianhusky ei ole rotutyypilliesti mikään soolosankari, vaan toimii parhaiten laumassa. Jos porukassa on liian teräviä tai kukkoilevia tyyppejä, on ihan varmaa, että kohta on tunnelma kuin länkkärisaloonissa. Toisaalta liian pehmeäkään ei saa olla – rekikoiran pitää olla järkevä ja yhteistyökykyinen.
Koska husky on luontaisesti laumakoira, toivon kodeilta joko jo olemassa olevaa koiraseuraa tai muuten paljon yhteistä tekemistä.
Yksin jätetty husky keksii kyllä tekemistä... mutta se ei välttämättä ole sitä, mistä ihminen ilahtuu.
Siperianhusky on syntynyt juoksemaan.
Vaikka sitä voi kouluttaa ja touhuta monenlaista, vetointo ja rekikoiran sielu tulee siinä samassa paketissa ihan luonnostaan. Rodun alkuperän ja ominaisuuksien vuoksi toivon, että pennuistamme kiinnostuneet ovat myös ensisijaisesti kiinnostuneita vetoharrastuksesta jossain muodossa. Vetoharrastus voi olla kevyempää hupia tai tavoitteellisempaa kisailua – tärkeintä on, että koira saa tehdä sitä, mihin se on luotu.
Suosittelen lisäksi lämpimästi liittymään Suomalaisen Siperianhuskyseuran jäseneksi jo ennen ensimmäisen huskyn hankintaa, jotta ymmärtää vähän paremmin, mihin on ryhtymässä. 😄 Seuran jäseneksi voit liittyä tästä.
Pennut ruokitaan raa'alla lihalla ja laadukkaalla pentunappulalla. Ne kasvatetaan rakkaudella osana lapsiperhearkea, ne totutetaan niin autoiluun, kodin ääniin kuin myös ulkotarhaan ja muihin koiriimme. Pentujen sosiaalistamiseen panostetaan paljon ja 3-viikkoisista eteenpäin päästän naapurustomme eri ikäisiä lapsia (kuten myös innokkaita aikuisiakin) katselemaan ja käsittelemään pentuja valvonnan alla.
Ennen luovutusta pennut madotetaan vähintään kolmesti, sirutetaan ja terveystarkastetaan eläinlääkärin toimesta, rekisteröidään Kennelliittoon sekä Ruokavirastoon ja ne lähtevät meiltä pentupaketin, tutun penturuoan, kirjallisten hoito-ohjeiden sekä kasvattajan tuen kera uusiin koteihin.
Pennun myynnissä tai sijoituksessa on käytössä Kennelliiton sopimuspohjat.
Olen Kennelliiton sitoumuskasvattaja, kasvatan rotua pienimuotoisesti ja vain yhdistelmiä, joista haluan ensisijaisesti jättää pennun/pentuja kotiin valjakon vahvistukseksi.
Alustavia kyselyjä ja tiedusteluja yhdistelmistä voi laittaa sähköpostitse tai kennelimme Facebook-sivujen kautta. Kerrothan viestissä rehellisesti omasta koirakokemuksestasi, millaista koiraa olet etsimässä ja millaiseen asuinympäristöön. Jokaisella on omat toiveet ja mieltymykset koiran suhteen, toiset tykkäävät suurista persoonista, vilkkaista rämäpäistä, toiset rauhallisemmista mietiskelijöistä. On sekä koiran että sen tulevan kodin edunmukaista, että pentu pääsee sen yksilöllisiä tarpeita vastaavaan kotiin. En käytä pennuista ennakkovarauslistaa, en myöskään lupaa kenellekään mitään tiettyä pentua liian aikaisin, sillä rakenteen ja luonteen kehityksen näkee vasta kasvun aikana. Toiveita pennun suhteen saa tietenkin aina esittää, mutta pidätän itselläni oikeuden valita kullekin pennulle sopivimmalta vaikuttavan kodin. Molemmin puolin sitovia varauksia en ota vastaan ennen kuin olemme tavanneet kasvotusten ajan kanssa.
Siperianhusky on upea rotu, mutta ei jokaiseen käteen tai jokaiseen ympäristöön sopiva. Varsinkin ensimmäistä huskya hankkiessa omat valmiudet ja resurssit kannattaa etukäteen miettiä itselleen rehellisesti, jopa kriittisesti, ja huolella läpi. Ei ole sattumaa, että husky on vahvasti ulkona asuvan rodun maineessa ja varsinkin juniori-ikäisiä kodinvaihtajia on usein tarjolla.
Mikäli mielit pentua juuri meiltä, olethan yhteydessä hyvissä ajoin ja varaudut tulemaan tutustumaan meihin sekä koiriimme.
Kasvattajan tuki ei lopu kun pentu tallustaa ovesta ulos. Uskalla kysyä, kertoa, iloita ja murista – sitä varten kasvattaja on olemassa.