Shikokunkoirasta
FCI:n luokitus: 5 Pystykorvat ja alkukantaiset rodut.
Alajaosto 5.5 Aasialaiset pystykorvat ja niiden sukulaisrodut.
Hyväksytty: FCI 5.6.1995
Shikokunkoira kuuluu ns. shika inuihin, eli keskikokoisiin alkuperäisiin japanilaisiin pystykorviin (muut shikarodut ovat hokkaidonkoira, kainkoira ja kishunkoira) ja on harvinaisin kuudesta alkuperäisestä japanilaisesta rodusta.
Kuten lähes kaikki alkuperäiset japanilaiset rodut, myös shikokunkoira on nimetty kehittymisalueensa mukaan (Shikokun saari, Kochin prefektuuri, inu/ken on japaniksi "koira" = Shikoku inu, Kochi ken).
Rotu on säilynyt puhtaana vaikeakulkuisen maaston sekä syrjäisen sijaintinsa takia.
Rotu on harvinainen jopa kotimaassaan, jossa sen vuotuiset rekisteröintimäärät jatkavat laskuaan. Vuonna 2011 shikokunkoiria rekisteröitiin Japanissa 233 kappaletta, joka on ennätyksellisen alhainen määrä.
Historia lyhyesti
Shikoku on rotuna vanha ja sen juuret ulottuvat aina jomonkaudelle saakka (10 000 - 300 eaa).
Rodun ovat alkujaan kehittäneet matagit (japanilaiset metsästäjät) suurriistan, pääasiassa villisian ja peuran metsästykseen.
Matagit kasvattivat kahden tyyppiseen metsästysmenetelmään sopivia koiria;
Hoeru-dome, jossa koirat jäljestävät saaliin, viivyttävät saalista haukkumalla, jolloin matagi voi saapua paikalle viimeistelemään saaliin.
Kami-dome, jossa koirat hyökkäävät saaliseläimen kimppuun ja pitävät saaliin aloillaan matagin saapumiseen saakka. Toisinaan koirat myös
viimeistelivät saaliin ilman ihmisen apua susilauman tapaan.
Koska hoeru-dome -menetelmä oli vähemmän riskialtis koirille, vähitellen matagit alkoivat suosia tämän metsästystyylin omaavia koiria.
Metsästyksen lisäksi shikokua on käytetty vartiokoirana, kuormajuhtana sekä karjakoirana.
Shikokua on käytetty pohjana japanilaisen taistelukoirarodun, tosan eli japaninmastiffin luomiseen.
Shikokunkoiraa nimitettiin alunperin tosa inuksi, mutta nimi muutettiin, jotta vältettäisiin sekaannus japaninmastiffin kanssa,
Legenda kertoo shikokun olevan lähin elossa oleva sukulainen sukupuuttoon kuolleelle japaninsudelle (nimikkeen alle kuuluu kaksi lajia: hokkaidonsusi sekä pienempi honshunsusi). DNA-testit kuitenkin puhuvat toista kieltä.
Legenda on todennäköisesti saanut alkunsa shikokunkoiran ulkonäöstä, sekä siitä, että Shikokun saarella japaninsusi säilyi pisimpään hengissä.
Shikokunkoira nimitettiin Japanin kansallisaarteeksi vuonna 1937.
Nykytilanne
Nykyisen shikokun jalostukseen on vaikuttanut rodun kolme haaraa: Hongawa, Hata Uwahara ja Awa, jokainen tyyppi on nimetty esiintymisalueensa mukaan.
Näistä linjoista Hongawa on säilynyt puhtaimpana vaikeakulkuisen sijaintinsa takia. Linjoissa oli selkeitä ulkoisia eroja, esimerkkinä Hongawa-linjan kevytrankenteisuus Hata-linjan taas ollessa huomattavasti rotevampi ja leveäkalloisempi. Nämä kolme tyyppiä yhdistettiin vuonna 1955 tavoitteena rodun yhtenäistyminen. Awa-linja on kadonnut, mutta puhtaita Hata- ja Hongawa-linjoja kasvatetaan edelleen Japanissa.
Ulkonäkö
Muiden shika-rotujen tapaan myös shikoku sijoittuu kokonsa puolesta pienemmän shiban ja suuremman akitan välimaastoon, narttujen ollessa n. 46cm ja urosten
n. 52cm korkeita (rotumääritelmä hyväksyy 3cm heiton säkäkorkeudessa kumpaankin suuntaan).
Ulkonäöltään shikoku on tyypillinen pystykorva. Koiralla on kiilamainen pää, aasialaisille pystykorville tyypilliset vinot silmät, pystyt korvat, sekä sapelimainen tai selän ylle kiertynyt häntä.
Huomiota herättävin ominaisuus on seesamin värinen turkki, joka antaa koiralle varsin villin näköisen ulkomuodon. Seesami-väritys on tyypillinen riistaväri, jossa on sekaisin mustia, valkoisia ja punertavia karvoja. NIPPO ja nykyään myös FCI hyväksyy nykyään erisävyisten seesamien lisäksi väreinä myös aka (punainen) ja kuro (musta). Mustilla koirilla oltava "yotsume", eli "neljännet silmät" (merkkiväri silmien yläpuolella, eli koira on väriltään black & tan).
Kaikissa väreissä tulee olla "urajiro". Urajiro = valkosävyistä karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännän alapuolella ja raajojen sisäpuolella.
Turkki on helppohoitoinen, tiivis, säänkestävä ja likaahylkivä. Kahdesti vuodessa tapahtuvan karvanlähdön aikaan säännöllinen, jopa päivittäinen harjaus on suotavaa.
Luonne
Shikokua verrataan samuraihin. Soturin tien on sanottu olevan kunniallinen velvollisuus isännälleen, uskollisuutta ja omistautumista kuolemaan asti.
Shikoku omaa nämä samurain piirteet ja koira valitseekin perheestään usein yhden ihmisen, jota kunnioittaa ja palvoo ehdoitta. Tyypillisesti shikoku on pidättyvä, epäluuloinen tai hillityn ystävällinen vieraita ihmisiä kohtaan. Muita koiria kohtaan shikoku on rotutyypillisesti dominoiva, eikä se välttämättä tule toimeen vieraiden koirien kanssa. On yksilöllistä kuinka hyvin shikoku tottuu perheensä mahdollisiin muihin lemmikeihin. Korkea riistavietti voi olla vaaraksi pienemmille lemmikeille, eikä rotua lähtökohtaisesti suositella talouksiin, joissa on pienlemmikeitä.
Shikoku on älykäs, ja sopiikin moneen harrastukseen metsästyksen lisäksi. Tottelevaisuusvaliota siitä ei välttämättä saa, koska muiden japanilaisten rotujen tapaan sillä ei ole korkeaa miellyttämisenhalua. Jatkuvat toistot saavat shikokun kiinnostuksen tekemiseen loppumaan, joka antaa oman haasteensa koulutukseen.
Parhaiten rodulle sopivat harrastukset, jotka ovat sille luontaisesti mielekästä tekemistä (esim. jäljestys), rotua käytetäänkin kotimaassaan yhä sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
Shikoku on ketterä ja kokoonsa nähden erittäin voimakas koira. Se on väsymätön lenkkikumppani, eikä koiraa pysty väsyttämään hihnakävelyillä. Aktiivisuudestaan huolimatta shikoku on tyypillisesti sisätiloissa varsin äänetön, rauhallinen ja huomaamaton.
Rotumääritelmä suomeksi
FCI:n luokitus: 5 Pystykorvat ja alkukantaiset rodut.
Alajaosto 5.5 Aasialaiset pystykorvat ja niiden sukulaisrodut.
Hyväksytty: FCI 5.6.1995
Shikokunkoira kuuluu ns. shika inuihin, eli keskikokoisiin alkuperäisiin japanilaisiin pystykorviin (muut shikarodut ovat hokkaidonkoira, kainkoira ja kishunkoira) ja on harvinaisin kuudesta alkuperäisestä japanilaisesta rodusta.
Kuten lähes kaikki alkuperäiset japanilaiset rodut, myös shikokunkoira on nimetty kehittymisalueensa mukaan (Shikokun saari, Kochin prefektuuri, inu/ken on japaniksi "koira" = Shikoku inu, Kochi ken).
Rotu on säilynyt puhtaana vaikeakulkuisen maaston sekä syrjäisen sijaintinsa takia.
Rotu on harvinainen jopa kotimaassaan, jossa sen vuotuiset rekisteröintimäärät jatkavat laskuaan. Vuonna 2011 shikokunkoiria rekisteröitiin Japanissa 233 kappaletta, joka on ennätyksellisen alhainen määrä.
Historia lyhyesti
Shikoku on rotuna vanha ja sen juuret ulottuvat aina jomonkaudelle saakka (10 000 - 300 eaa).
Rodun ovat alkujaan kehittäneet matagit (japanilaiset metsästäjät) suurriistan, pääasiassa villisian ja peuran metsästykseen.
Matagit kasvattivat kahden tyyppiseen metsästysmenetelmään sopivia koiria;
Hoeru-dome, jossa koirat jäljestävät saaliin, viivyttävät saalista haukkumalla, jolloin matagi voi saapua paikalle viimeistelemään saaliin.
Kami-dome, jossa koirat hyökkäävät saaliseläimen kimppuun ja pitävät saaliin aloillaan matagin saapumiseen saakka. Toisinaan koirat myös
viimeistelivät saaliin ilman ihmisen apua susilauman tapaan.
Koska hoeru-dome -menetelmä oli vähemmän riskialtis koirille, vähitellen matagit alkoivat suosia tämän metsästystyylin omaavia koiria.
Metsästyksen lisäksi shikokua on käytetty vartiokoirana, kuormajuhtana sekä karjakoirana.
Shikokua on käytetty pohjana japanilaisen taistelukoirarodun, tosan eli japaninmastiffin luomiseen.
Shikokunkoiraa nimitettiin alunperin tosa inuksi, mutta nimi muutettiin, jotta vältettäisiin sekaannus japaninmastiffin kanssa,
Legenda kertoo shikokun olevan lähin elossa oleva sukulainen sukupuuttoon kuolleelle japaninsudelle (nimikkeen alle kuuluu kaksi lajia: hokkaidonsusi sekä pienempi honshunsusi). DNA-testit kuitenkin puhuvat toista kieltä.
Legenda on todennäköisesti saanut alkunsa shikokunkoiran ulkonäöstä, sekä siitä, että Shikokun saarella japaninsusi säilyi pisimpään hengissä.
Shikokunkoira nimitettiin Japanin kansallisaarteeksi vuonna 1937.
Nykytilanne
Nykyisen shikokun jalostukseen on vaikuttanut rodun kolme haaraa: Hongawa, Hata Uwahara ja Awa, jokainen tyyppi on nimetty esiintymisalueensa mukaan.
Näistä linjoista Hongawa on säilynyt puhtaimpana vaikeakulkuisen sijaintinsa takia. Linjoissa oli selkeitä ulkoisia eroja, esimerkkinä Hongawa-linjan kevytrankenteisuus Hata-linjan taas ollessa huomattavasti rotevampi ja leveäkalloisempi. Nämä kolme tyyppiä yhdistettiin vuonna 1955 tavoitteena rodun yhtenäistyminen. Awa-linja on kadonnut, mutta puhtaita Hata- ja Hongawa-linjoja kasvatetaan edelleen Japanissa.
Ulkonäkö
Muiden shika-rotujen tapaan myös shikoku sijoittuu kokonsa puolesta pienemmän shiban ja suuremman akitan välimaastoon, narttujen ollessa n. 46cm ja urosten
n. 52cm korkeita (rotumääritelmä hyväksyy 3cm heiton säkäkorkeudessa kumpaankin suuntaan).
Ulkonäöltään shikoku on tyypillinen pystykorva. Koiralla on kiilamainen pää, aasialaisille pystykorville tyypilliset vinot silmät, pystyt korvat, sekä sapelimainen tai selän ylle kiertynyt häntä.
Huomiota herättävin ominaisuus on seesamin värinen turkki, joka antaa koiralle varsin villin näköisen ulkomuodon. Seesami-väritys on tyypillinen riistaväri, jossa on sekaisin mustia, valkoisia ja punertavia karvoja. NIPPO ja nykyään myös FCI hyväksyy nykyään erisävyisten seesamien lisäksi väreinä myös aka (punainen) ja kuro (musta). Mustilla koirilla oltava "yotsume", eli "neljännet silmät" (merkkiväri silmien yläpuolella, eli koira on väriltään black & tan).
Kaikissa väreissä tulee olla "urajiro". Urajiro = valkosävyistä karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännän alapuolella ja raajojen sisäpuolella.
Turkki on helppohoitoinen, tiivis, säänkestävä ja likaahylkivä. Kahdesti vuodessa tapahtuvan karvanlähdön aikaan säännöllinen, jopa päivittäinen harjaus on suotavaa.
Luonne
Shikokua verrataan samuraihin. Soturin tien on sanottu olevan kunniallinen velvollisuus isännälleen, uskollisuutta ja omistautumista kuolemaan asti.
Shikoku omaa nämä samurain piirteet ja koira valitseekin perheestään usein yhden ihmisen, jota kunnioittaa ja palvoo ehdoitta. Tyypillisesti shikoku on pidättyvä, epäluuloinen tai hillityn ystävällinen vieraita ihmisiä kohtaan. Muita koiria kohtaan shikoku on rotutyypillisesti dominoiva, eikä se välttämättä tule toimeen vieraiden koirien kanssa. On yksilöllistä kuinka hyvin shikoku tottuu perheensä mahdollisiin muihin lemmikeihin. Korkea riistavietti voi olla vaaraksi pienemmille lemmikeille, eikä rotua lähtökohtaisesti suositella talouksiin, joissa on pienlemmikeitä.
Shikoku on älykäs, ja sopiikin moneen harrastukseen metsästyksen lisäksi. Tottelevaisuusvaliota siitä ei välttämättä saa, koska muiden japanilaisten rotujen tapaan sillä ei ole korkeaa miellyttämisenhalua. Jatkuvat toistot saavat shikokun kiinnostuksen tekemiseen loppumaan, joka antaa oman haasteensa koulutukseen.
Parhaiten rodulle sopivat harrastukset, jotka ovat sille luontaisesti mielekästä tekemistä (esim. jäljestys), rotua käytetäänkin kotimaassaan yhä sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen.
Shikoku on ketterä ja kokoonsa nähden erittäin voimakas koira. Se on väsymätön lenkkikumppani, eikä koiraa pysty väsyttämään hihnakävelyillä. Aktiivisuudestaan huolimatta shikoku on tyypillisesti sisätiloissa varsin äänetön, rauhallinen ja huomaamaton.
Rotumääritelmä suomeksi
